Saavutettavuus
Saavutettavuus, Kokko-Kokki Oy vuodesta 1989
Etusivu   |  Saavutettavuus   |  Ohjeita   |  Yritys   |  Palaute   |  Sivukartta   | pieni fonttikoko | iso fonttikoko  

Web analyytikka (statistiikka)

Web analytiikka

Jos sivujen uudistaminen, hakukoneoptimointi ym. tehdään pelkkien oletusten avulla, se on useimmiten ajan ja rahan tuhlausta. Oletukset siitä, mikä toimii, osuvat harvoin oikeaan. Toinen äärilaita on hankkia kalliita palveluja ja uskoa erilaisten raporttien avulla kaiken olevan kunnossa - näin voi monesti ollakin.

On hyvä tietää, oman statistiikan avulla, mikä on todellinen tilanne ja onko siinä tapahtunut muutoksia. Asioita voidaan mitata eri tavoin esim. myynnin kasvuna tai konversiona.

www-palvelimilta saatava statistiikka antaa hyvän ilmaisen alun perusoptimointiin ja seurantaan. Palveluja ostettaessa pitkän aikavälin palvelimelta saatu statistiikka näyttää, onko todella tapahtunut jotain.

Eri paikoista on mahdollista saada tietoja mm. siitä, ketkä käyvät sivuilla ja mitä kävijät sivuilla tekevät. On hyvä muistaa, että saatava tieto on suhteellista. Täysin varmaa tietoa ei ole saatavilla, eikä siihen välttämättä ole edes tarvetta.

Sivuston kävijöistä voidaan saada paljon tietoja. Liian laajojen tietojen hankkiminen voidaan kuitenkin kokea yksityisyyden loukkaukseksi. Tärkeintä on jatkuvuus, joka antaa tietoa, onko sivuille tehdyillä muutoksilla vaikutusta ja tarjotaanko sivuilla asioita, mitä kävijät tarvitsevat.

www-palvelimelta saadaan perustietoja optimointiin. Sieltä saatavia tietoja ovat mm. vierailuiden määrä, suosituimmat sivut. kävijöiden tuloreitit esim. hakukoneista ja linkeistä sekä saapumis- ja poistumissivut.

Sivun sisällysluettelo

Lisää tietoa...

Aluksi, kun tietoja aletaan kerätä, ajatellaan, että otetaan vain se tieto, jota sillä hetkellä tarvitaan. Myöhemmin saatetaan huomata, että on muitakin tietoja, jotka olisi hyödyllistä saada talteen. Tietojen talteen ottaminen on nopeaa. Kaikkea tietoa ei tarvitse heti analysoida, vaan osan voi jättää myöhemmäksi.

Www-palvelimelta kuukausittain saatavaa statistiikkatietoa voidaan pitää yhtenä varmana ja monipuolisena tiedon lähteenä.

Ulkopuolisista lähteistä Google Analytics antaa mielenkiintoista tietoa. Samoin sivulle voidaan tehdä tai asentaa omia tai kolmannen osapuolen sovelluksia, jotka antavat statistiikkatietoja. Näiden asentamiseen vaikuttavat myös käytettävät järjestelmät. On hyvä muistaa, että liikaan tietoon katoaa helposti se, mitä todellisuudessa tarvitaan. Lisäksi tämä on vain yksi osa internetmarkkinointia.

Erilaiset kyselyt ja ennen kaikkea hyvin suunnitellut kilpailut tuovat tietoa mm. kävijöiden iästä ja sukupuolijakaumasta. Yhden kilpailun tulokset eivät kerro vielä paljon, mutta pidemmällä ajalla (esim. kolmen kilpailun jälkeen) saatavaa yhtenäistä tietoa voidaan pitää luotettavana.

Kävijän on annettava vapaaehtoisesti ikä ja sukupuolensa

Huom! Muista että kilpailun osallistujan täytyy itse vapaaehtoisesti valita, antaako pyydetyn tiedon vai ei. Jos vastauksessa on oletuksena yksi vaihtoehto (value), eivät tulokset ole todellisia.

Palvelimelta saatava statistiikka

Useimmissa palveluissa www-statistiikassa pääsee katsomaan kuukausittaista tietoa useita vuosiakin taaksepäin. Tässä on tavoitteena käydä läpi keskeisimmät kohdat, joista tiedot kannattaa ottaa talteen.

Statistiikassa näkyy aluksi vuoden kokonaistilanne.

Kuukausi, Uniikkia vierailijaa, Vierailujen määrä, Sivuja, Osumia ja Kaista

Vuositilasto

Uniikkia vierailijaa (Unique visitors)
Kuinka monta uutta vierailijaa on käynyt sivuilla? Muista, että erilaiset puhdistusohjelmat (esim. Ccleaner) puhdistavat evästeet, joten osa uusista kävijöistä ei todellisuudessa ole uusia kävijöitä.

Vierailujen määrä (Number of visits)

Kuinka monta kävijää sivustolla on käynyt kuukaudessa? Tieto on vertailukelpoinen eri palvelujen ja vuosien välillä. Vertailu on suoritettava edellisten vuosien samaan kuukauteen, sillä kävijöiden kiinnostus sivustoon eri vuodenaikoina voi vaihdella merkittävästi.

Oheisessa kuvassa vertailut on tehty vuosien 2005-2013 välillä prosenttiosuuksina koko vuoden kävijöistä. Kuva ei siis näytä vuosittaista kasvua, joka tässä tapauksessa on
vuoden 2005 20 000 kävijästä
vuoteen 2013 lähes 200 000 kävijään.

Kuukausittainen prosenttiosuus ei muutu, vaikka kävijämäärä kasvaa

Maat (Countries)

Monikielisellä sivustolla kannattaa valita täysi lista (Full list) –linkki, jolloin voidaan saada kokonaiskuva eri maiden kävijöistä. Tieto on suhteellista ja on hyvä, miettiä mistä maista tulee todellisia kävijöitä.

maat countries

Vierailujen kestot (Visits duration)

Kävijöistä, jotka ovat sivulla 0-30 sekuntia, ei ole kovin suurta hyötyä. Näitä kävijöitä on kuitenkin kaikkein eniten. Jos pikaisten kävijöiden prosenttiosuus on huomattavan suuri, on hyvä arvioida sivuston todellisten käyttäjien määrä.

Vierailun kesto

Tiedostotyyppi (File type)

Kyseessä on kuvien ja tiedostojen latausmäärä. Tähän vaikuttaa mm. se, minkä kokoisia kuvia sivustolle on ladattu.

ladatut tiedostot

Sivujen URL (Pages URL)

Tämä kertoo ladatut sivut, keskimääräisen koon, sekä saapumissivun ja poistumissivun. Mitä sivua on ladattu eniten? Mikä on saapumissivu ja poistumissivu?

Nämä vaikuttavat eniten siihen, jääkö kävijä sivustolle. Onko sivujen sisältö se, mitä halutaan tuoda eniten esille? Tiedot on hyvä ottaa täysi listaus (Full list) –linkin takaa. Lisäksi sivuston tarkistaminen ja uudistaminen on suositeltavaa aloittaa näistä sivuista. Niiden avulla on tuotava esiin sivuston hyvät puolet. Etusivu löytyy yleensä listan alusta.

Statistiikka pages url, eniten ladatut sivut

Käyttöjärjestelmät (Operating systems)

Tämän kautta voidaan selvittää, mitä käyttöjärjestelmiä kävijät käyttävät. Kun sivustolle tullaan vielä esim. Windows 95 käyttöjärjestelmää käyttäen, on selvää, että käyttäjällä on myös hyvin vanha selain. Jos sivusto ei toimi vanhemmilla selaimilla, kävijä ei saa sieltä haluamaansa tietoa. Mikä merkitys tällä on? Entä miten moni käyttäjä tulee sivustolle mobiililaitteilla?

Statistiikka, kävijöiden tietokoneiden käyttöjärjestelmät

Selaimet (Browsers)

Toimiiko sivusto kaikilla selaimilla? Tunnistaako sivusto käyttäjän selaimen ja käytettävän resoluution? Tarjoaako sivusto näiden avulla parhaan mahdollisen käyttökokemuksen? Yhä on Internet Explorer 6.0 -selaimen tai Firefox 6.X -selaimen käyttäjiä? Mitä sivusto tarjoaa heille?

Statistiikka, kävijöiden tietokoneiden käyttöjärjestelmät

Linkit ulkopuolisilta sivuilta (poislukien hakukoneet)

Links from an external page (Other web sites expect search engines)
Nämä ovat muita sivustoja, jotka ovat linkittäneet sivusto omille sivuilleen. Google arvostaa sivustoa, jonne löytyy ulkopuolisia linkityksiä. Toki myös näiden ulkopuolisten sivustojen arvostuksella on merkitystä.

Mitä muualla netissä on kerrottu sivustosta? On hyvä välillä käydä katsomassa, mitä asiallisiksi tunnetuilla sivustoilla on mainittu omasta sivustostasi.

Linkit ulkopuolisilta sívuilta

Hakukoneissa käytetyt hakulauseet (Search keyphrases) ja Hakukoneissa käytetyt hakusanat (Search keywords)

Millä hakusanoilla ja -lauseilla kävijät tulevat hakukoneiden linkeistä? Mitkä ovat hakusanat, joilla sivusto löydetään? Onko listan 10 kärjessä haluamiasi sanoja? Miten pääset listan kärkeen?

Hakukoneoptimointi on hidasta, mutta sen tulos vaikuttaa pitkälle. Nopeita tuloksia saat ostamalla mainostilaa Google Adwordsista.

Hakukoneista saavuttu hakusanoilla ja lauseilla


Olemme  Saavutettavuus.fi facebookissa

Jaa verkossa facebookiin Twitteriin Google plus Pinterest Sähköpostiin Deliciouseen

Tietosuoja­käytäntö

Kokko-Kokki Oy
Vanha Puroniitynpolku 3 D 29
Gsm 040 5594 739 | email: saavutettavuus[at]omat.fi

Päivitetty: 4.6.14 Webmaster